Lumet on sulanut oudon aikasin, mutta se ei haittaa! Nyt on ainakin hirveesti intoo lenkkeilemiseen.
Voisikohan joku kertoa miksi aika menee niiin kamalan nopeesti, että blogi ei edes ehdi käydä mielessä? Paitsi siten, että saa jonkun hetkellisen ahdistuskohtauksen kun muistaa, että ei ole tullut tänne kirjoittamaan mitään. Mutta asiaan, ettei postaus mene taas tähän: anteeks anteeks kun en oo kirjottanu..jne.. Viime viikko oli tosi erilainen ja sellanen mitä ei unohda ikinä, nimittäin tänne pikku kylään missä asun tuli vierailemaan ranskalaisia opiskelijoita! Ja meidänkin perheeseen tuli kaksi tyttöä asumaan vierailun ajaksi. Tästä sitten lisää ihan omana postauksena niin mahtava kokemus kun oli! Mitään ihmeellisiä asioita (patsi tietenkin tuo vierailu) ei ole tapahtunut näiden parin viikon aikana. Tai no tänään kyllä hain yhteishaussa, apuaa jännittää jo ja ei millään malttaisi odottaa kesäkuuta..Tavotteena mulla olisi päästä Jyväskylän amikseen opiskelemaan liiketaloutta ja siihen jos vaan voi niin lisäksi lukio-opintoja eli kaksoistutkinnon ottaisin. Viime perjantaina alkoi hiihtoloma, ihanaa! Mulla ei oo mitään ihmeempiä suunnitelmia tälle lomalle, ihan vaan kotona chillailua. Mutta ensi viikosta on tulossa aivan mahtava! Lähden siis ensi maanantaina Madeiralle viikon ajaksi. Oon tosi tosi innoissani! En oo ollut pitkään aikaan ulkomailla, paitsi virossa mutta nyt pääsee vähän kauemmas :D Tässä viime aikojen kuulumisia, palaillaan toisen postauksen merkeissä, toivottavasti tällä viikolla.
Hyvää matkaa! :) ja nauti reissusta!
VastaaPoistaKiiitos ja nii aion :-)
PoistaOi tän blogin ulkoasu on tosi ihana! Teil on myös tosi kivoja postauksia :) Liityn varmaankin lukijaksi kunhan pääsen koneelle!
VastaaPoistahttp://blogbytinka.blogspot.fi/
Voi kiitti paljon ja kiva kuulla! :)
Poistamoi ilona voisitko seurustella 00' kanssa
VastaaPoistariippuu ihmisestä ja ois kiva tietää kuka kysyy :D
Poistaooi ihanan olonen blogi teillä :)! Toi whipped creme on kyllä ihan loistavaa tämmöselle kuivalle talvi-iholle!
VastaaPoistahttp://chaasingthesun.blogspot.fi :--)
Kiitoos! Joo nii on :) Oon jo parin käyttökerran kerran jälkeen tykästyny siihen :)
Poistamukavan oloinen blogi teillä:) ootte nättejä!
VastaaPoistahttp://oonaaino.blogspot.fi/
Kiitoskiitos :-)
PoistaMääkin oon ihmetelly että onpas keväinen sää helmikuussa, melkeen ku ois jo huhtikuu haha! :-D Kivan oloinen blogi :)
VastaaPoistaquitesimple-oona.blogspot.fi
Jep ihan outoo :D Thanks!
Poistauuh totta hyvä vaa et lumet sulaa, kesä on lähempänä :3
VastaaPoistahttp://uptm-sini.blogspot.fi/
jeps, joo mäki ootan kesää jo innolla :-)
PoistaIhania kuvia! :)
VastaaPoistaKiittikiitti :-)
VastaaPoistaIhana blogi. Ootte tosi kauniita molemmat :)
VastaaPoistaJa söpö koira :3 Mikä sen nimi on?
Kiitoos! Vikke :-)
PoistaIhania kuvia ja mukavanolonen blogi!:)
VastaaPoistaKiiitos! :))
Poista