Viisi vinkkiä uusista tilanteista selviytymiseen

1. Ole avoin kaikelle uusille ja erilaisille ajatuksille, mitä ehdotetaan. Tämä ei laisinkaan tarkoita sitä, että jokaikiseen vaihtoehtoon tulisi suostua ja olla kaikkeen myötyväinen, mutta pointtina pohtia vaihtoehtoja  ja haastaa itseä sillä omalta mukavuusaluelta poistumisella. 

2. Tämähän voisi vaikka tarkoittaa Tinder-tapaamista, RageCube-tavaroiden rikkomispeliä, baarireissua ja Kokoomusnuorten illanviettoa saman päivän ja illan aikana. Vain taivas on rajana, joten avarakatseisuutta voisi pitää hyvänä avainsanana tälle. 

3. Huomioi pieni jännitys uusissa tilanteissa. Vaikka ihmiset, jotka tapaisit olisivatkin sinulle tuntemattomia, muista rentoutua. Ihmisiä hekin vain ovat ja illan/ajanvietosta tulee rentoutuessasi taatusti mukavempaa.

4. Hymyile ja juttele! Mikä olisikaan epämukavempaa kun istuisit hiljaa omissa oloissasi epäkontaktissa kaikkiin muihin? Voi olla, että juttelu on aluksi haastavaa, mutta aluksi pienikin kontakti, esimerkiksi nyökyttely ja ihan vain hymyily voi olla tie siihen, että juttelusta tutntemattomampien henkilöiden kanssa tuleeki ihan siedettävää,  jopa mukavaa!

5. Jos olet samanlainen jännittäjä ja stressaja kuin minä, tyhjänpäiväiset vessareissut voivat olla hyviä vaihtoehtoja. En missään nimessä tarkoita sitä, että sinun tulisi ramapata vessassa vähän väliä, vaan aina kun tulee tunne, että nyt tarvitsee hengähtää. Kylmä vesi raanasta on silloin kova juttu. Itseä rentouttaa ja helpottaa kylmän veden sively kaulavaltimolle ja ranteille. 

Tällaisia vinkkejä tällä kertaa. Ihan hyväksi ja kokeilunarvoisiksi todettuja, joten avoimesti, rennosti, mutta kuitenkin vahvalla omalla mielellä kohti uusia tuttavuuksia ja tilanteita. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos ei kokeile ja ylitä omaa itseä.  

Makroleikit pajunkissojen kanssa

Kaivoin tänään pitkästä aikaa kameran esille ja aloin miettimään, miksi sitä kameraa ulkoiluttaakaan niin harvoin. Vaikka pajunkissakausi taitaakin pikkuhiljaa olla ohitse niin löysin muutamat, hieman kuihtuneet yksilöt kuvauksen kohteeksi. En muistanutkaan kuinka vapauttavaa on valokuvailla, ajatukset täytyy fokusoida vain ja ainoastaan siihen tiettyyn hetkeen, jotta se kuva ei heilahda tai kuva ei keskity juuri siihen tiettyyn pisteeseen, johon haluaa. Aivot narikkaan- puuhia :)

Millainen se unelmien koti voisi olla?

Kuten pari postausta sitten vähän vihjailinkin, että jotain isoa ja jännää on tapahtumassa, ja nyt voin siitä hieman teille paljastella lisää! Vihdoin ja viimein pääsen muuttamaan omaan kotiin ♥ Sisustus- ja innostuskärpänen on puraissut tätä tyttöä aikas kovasti ja sen sekä erään toisen unelma-keskustelun johdosta ajattelin jakaa teille vähän ajatuksia millaista siellä mun unelmien kodissa voisi olla. Varmastikin tähän uuteen asuntoon jotain pieniä palasia näistä kollaaseista tulee, sillä periaatteella näitä aloin rakentelemaan. 

Jotain modernimpaa ja uutta, jotain vanhempaa ja simppeliä mutta ei kuitekaan tylsää. Tulevan kodin värimaailma on aika lämminsävyinen ja rusehtava, ja sillä ensimmäisellä käyntikerralla rakastuun asunnon lämpöisyyteen ja kodikkuuteen. Ihanaa kun kerrankin saa käydä läpi joka ikisen tavaran ja karsia sitä materiaalia pois sisustuksesta ja muutenkin elämästä, tekee ihan hyvää!

Talvisia autokuvia

Aivan ensimmäisenä suuri anteeksipyyntö näistä lumikuvista. Edellisessä postauksessa hehkutin kevään tuloa ja nyt hehkutan teille aika onnistuneita talvisia autoiluotoksia.. Nämä on varmaan niitä kuuluisia #vainheidijutut-juttuja..  Tosiaan, nämä kuvat ovat muutamien viikkojen takaa, kun olin valokuvailemassa veljeni ajelusessioita ratamoottorikeskuksessa, Joutsassa. 

Itse tykkään näistä otoksista kovasti ja pitkän ajan jälkeen kuvailu sujuikin ihan hyvin, valotus on aika kohdillaan ja tarkennukset myös, happy me! Kuvat on kyllä aika erilaisia, kun verrataan "normaaliin" blogimateriaaliin jota tuotan, mutta kuka aikoo muka säädellä rajoja sille, mitä mä tänne tuotan? Erilaisuus on rikkaus, tässäkin tilanteessa! 

Kevätfiiliksiä

Eilen oli ensimmäinen kunnollinen hetki, jolloin tuntui aivan keväältä. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat, maa oli kuiva eikä sillä ollut edes niin kylmä istua. Eilinen oli myös sellainen päivä, että mielessä pyöri tuhat ja yksi asiaa, kivoja ja ei niin kivoja juttuja, ja mun oli vaan totaalinen pakko lähteä ulos vähän hengittelemään raitista ilmaa ja selvittelemään vähän mun ajatuksia muutenkin kuin kirjoittamalla. Ajattelin, että nyt pitkästä aikaa, Joutsassa ollessani mun täytyy käydä "uikilla", paikallisella uimarannalla katselemassa ja istuskelemassa.

Onneksi lähdin, sillä se keväinen olo ja fiilis oli ihan uskomaton, ja sain jotenkin ihan uutta energiaa loppuiltaan. Kaikista suurin harmi iski kuitenkin kuvausvarustuksen ollessa hyvin heikko, mutta toivon, että näistä puhelinkuvista edes jotenkin ilmenee se lämpö ja keväisyys, sekä se hymyilevä olo mikä mulle syntyi tollaisesta niinkin yksikertaisesta asiasta. Onkin niin omituista, miten pienestä ihmisen saakin iloiseksi ja onnelliseksi. Aurinkoista viikonalkua jokaiselle!

Pikasnäpit

Heippaheei! Ennen lyhyen snäppipostauksen kuvia, olisi kiitosten aika. Iso kiitos edelliseen postaukseen tulleista tsemppikommenteista. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin, olo alkaa pikkuhiljaa toivottavasti normalisoitumaan, tehdään mukavia sekä kivoja juttuja ja otetaan iisiä. Huomenna alkaa varmistumaan pari isoa kivaa juttua, toisesta on jo tässä postauksessa jo vihjausta, mutta niistä myöhemmin lisää!

 

1. & 2. Toi keli oli niin jees, että hurutettiin mummin kanssa mökille ja haaveiltiin kesästä ♥

 

3. & 4. Tuon ihanan muikkelin läksiäisilta, oli niin upeaa, että odotan sua niin takaisin, että vietetään iltaa uudelleen! (Okei, myönnän, ootan sua muutenkin jo takaisin!♥)

 

5. Tämä quote olisi ihan hyvä kaikkien pitää mielessä ♥ 6. Extemporeee pikkuveikan kanssa leffaan! On niitä parempiakin leffoja katseltu, mutta tulipahan nähtyä ja saatua sätkyjä!

 

7. Sushit läksiäisiltana! 8. Mun bulletjournalin toukokuun liikunta-layout!

9. Pikkusten kanssa nää snäpin filtterit on niin hupia ♥ 10. Something something.. 

psst, mitä tykkäätte blogin uudesta ulkoasusta? 

Kun se raja tulee vastaan

Olen mielessäni kypsytellyt tätä postausta pitkään, ja nyt löysin jostain sen rohkeuden puhua tästä aiheesta kuin mieli, ja sen myllerrys sekä stressi. Käytän postauksessa jonkin verran omakohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia, sillä sitä kautta mun on helpompi selittää teille tätä aihetta ja teemaa. 

"Mä en vaan saa henkeä. Mua ahdistaa aivan kamalasti. Mä en edes löydä sanoja tälle tunteelle, puristaa aivan liikaa. Mulla on ihan hirveesti kaikkea, mut en vaan jaksa. Tunnen mun olon vaan niin turhaksi ja heikoksi. En vaan löydä sanoja tälle. Tuntuu vaan niin pahalta. Kämppä räjähtää, en jaksa. Koulutehtäviä ois ihan älytön nippu. En van älyy miten niistä selviän. Tuntuu, että kuormitan ihmisiä kaikella tällä pas**lla.. Tuntuu että vaaditaan liikaa. Mä haluan olla hyvä. Haluan tehä pyydetyt asiat, jotta olisin hyvä. Tuntuu että petän ihmiset, jos en tee jotain. Tiedän ettei mun tarvii miellyttää ketään, mutta se on vaan niin paljon helpompi kuin kieltäytyä."

Yläpuolella oleva teksti on mun päiväkirjasta 19.2.2017, eli tämän vuoden alkupuolella kirjattu. Siitä eteenpäin tuntuu, että mikään ei ole muuttunut. Välillä tulee tollaisia hetkiä, kun tuntuu että on aivan loppu, mutta silti vaan tekee ja tekee, kunnes iskee fyysisyys; itku, puristus ja hapettomuus. Olen aiemminkin blogi puolella maininnut jotain luonteestani, ja siitä, kuinka vaikea mun on joskus elää sen kanssa. Niin typerältä kuin se kuulostaakin. Joskus vaan tuo täydellisyyden tavoittelu, miellyttäminen ja minä on niin surkea combo, että ei mitään rajaa. Joskus se raja vaan tulee vastaan, eikä sille voi enää yksi kertaisesti mitään, ja nyt se raja on tullut mulla vastaan.

Tämä alkanut vuosi on ollut mulla todellista äärirajoilla puskemista ja puristamista, ja se on oikestaan heijastunut vähän kaikkeen; mun sosiaalisiin suhteisiin, perhesuhteisiin, bloggailuun ja muihin harrastuksiin sekä eniten yleiseen mielen hyvivointiin.

Hirveän monen on vaikea uskoa sitä, kuinka rankkaa tässä on ollut ja kokenut, paitsi niiden harvojen, jotka ovat nähneet sen totaalisen romahtamisen. Inhottavin romahdus tapahtui keskellä koulupäivää, mutta onneksi ympärilläni oli ihania ihmisiä, jotka saivat taottua päähäni ajatusta, että kaikki ei Heidi nyt oo ihan ookoo.

Suurin syy kaikkeen romahteluun ja pahaan oloon on ollut osaltaan koulu, osaltaan sitten muut jutut. Koulussa on ollut huima määrä uutta opittavaa, tehtäviä, tenttejä ja päivämääriä, joten nosta korkealle niille hattua, jotka esim. luokaltani selviytyvät tästä kaikesta ilman sen suurempia stressireaktioita. Itselle voin nostaa ainoastaan siinä suhteessa hattua, että hyväksyn sen, että nyt en jaksa. Olen nyt kolmatta viikkoa sairaslomalla koulusta ja koko ensisyksyn ja tämän kevään suunitelat menevät totaalisesti uusiksi. Jatko-opintohaaveet yliopistossa kariutuivat, samoin haaveet kesätöistä ja valmistumisesta.

Kova kolaus itselle, mutta pikkuhiljaa olen oppinut kypsyttelemään sitä ajatusta, että what if everything was meant to be like this? Mitä jos onkin tarkoitettu, että en valmistukaan juuri nyt? Mitä jos yleisestikin on vain parempi näin?