Tähän alkuun anteeks hiljaisuudesta, koska täällä blogin puolella ei oo tän kuun aikana tapahtunut oikeen mitään. Mutta aattelin nyt tiivistää tähän yhteen postaukseen koko joulun. Tosi vähän tuli otettua kuvia ja kamera on jotenkin unohtunut kokonaan ja tottakai nyt harmittaa kun olishan niitä juttuja ollut mitä ois voinut kuvailla. Joulu on kuitenkin mun lemppari juhla, koska silloin on niin tunnelmallista ja rauhallista. On myös mukava viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa ja ruuassakaan ei oo valittamista ja sit joululaulut ja lahjat, kaikki jutut joulus on ihanaa. Muistan kuinka pienenä ne lahjat oli se mitä odotti eniten, mut mitä vanhemmaks tulee sitä enemmän arvostaa muita asioita. Tänä vuonna oli kyl vähän erilainen aatto kun lunta ei näkynyt missään, jotenkin tuntuu enemmän joululta kun on lunta, mutta ei se kauheasti haitannut oli sitä silti ihan joulufiilis. Muuten menikin aika samalla tavalla, että oltiin perheen kanssa kotona ja mummo ja pappa tuli meille illemmalla. Mutta nyt on joulua jo juhlittu ihan tarpeeks ja mä ootan innolla 2014 vuotta!
Joululahjatkin laitoin tähän postaukseen:
H&M kynsilakkoi ihanis väreis! Dermosil käsirasvoi nää tuoksuu niiin hyviltä :) Kynsilakkoi ja Sim shampoo ja hoitosuihke
Kynttilä ja tyynyliina. Sitten aivan ihana muumi kulho, kaikki tollaset muumi astiat on vaa niin kivoi.
Kahvakuula, oon aina halunnut testata tätä ja nyt sit sain ihan oman. Sykemittari, tää oli iha yllätys lahja :D
Kännykkää kuoret, nää on kyl ehottomasti mun lemppari kuoret nytte!
Näitten lahjojen lisäks sain myös rahaa, sukkii, fleece kerraston, suklaata ja keksei.
On kyllä ihania lahjoja :)
VastaaPoistaJa tässäpä se haaste!
http://sonjayourway.blogspot.fi/2013/12/haaste.html
Kiitoos, harmi ollaa tehty jo toi haaste :(
PoistaKivoja lahjoja!! Ja hei kui hauska idea laittaa noi valot tohon vaaterekkiin :--)
VastaaPoistahttp://hennoaa.blogspot.fi/
Kiiitti :-) joo musta ne sopii siihe tosi hyvi !
Poistaihan sairaan kiva ulkoasu täällä! & ootte molemmat tosi kauniita! :)
VastaaPoistaTosi kiva kuulla ja kiitoskiitos! :-)
PoistaUu, kivoja kuvia! :) Hauska idea ripustaa noita joulukortteja pyykkipojilla! :)
VastaaPoistaThanks :) jep kannattaa kokeilla!
PoistaTosi hyvälaatusia kuvia! Kivoja lahjoja <: banneri on upee, ja ulkoasu muutenkin!
VastaaPoistaKiitos paljon, kiva kun tykkäät :-)
PoistaJa unohtu oma blogi tosta kommentista:
VastaaPoista→ www.verynormallife.blogspot.fi
ihana blogi!:)
VastaaPoistaroosaran.blogspot.fi
ihana blogi!:)
VastaaPoista(sori jos viesti tuli kahdesti netti tiletti :D)
roosaran.blogspot.fi
Haha juu ei mitää kiitti kuiteski :)
PoistaMuumiastiat on kyllä ihania :'> Ja tosi upeet noi kuoret!
VastaaPoistahttp://love-ornothing.blogspot.fi/
Jep samaa mieltä oon :-)
PoistaTuosta sykemittarista tulee lempparisi kun urheilet, usko pois! :--D
VastaaPoistahttp://uncovered-martina.blogspot.fi/
Heh hyvä tietää jo etukätee ! :D
PoistaOi kun kivoja lahjoja! :)
VastaaPoistahttp://twistedintoshapes.blogspot.fi/
Jepjep :)
PoistaWautsi ku kiva blogi ! :) Mistäs ootte tähän löytäny tollasen kivan taustan ? :):)
VastaaPoistaKiiitoss ! en kyl nyt yhtää muista mistä :/
PoistaJälleen kerran kivan pirteä postaus!:3
VastaaPoistahttp://fanni0405.blogspot.fi/
Voiku kiva kuulla :-)
Poistaihania joulukuvia ja tosi kivoja lahjoja oot saanu:) mukavan oloinen blogi!:)
VastaaPoistahttp://oonaaino.blogspot.fi/
Kiiitoos :)
PoistaAivan ihania lahjoja ja tosi tarkkoja nää kuvat! :)
VastaaPoistaHeh :) ja kiiitti paljo !
VastaaPoistaihanan jouluinen postaus :) tosi kivoja lahjoja!
VastaaPoistaAivan mahtava kuva toi bannerin vasemmassa yläreunassa oleva! :o
VastaaPoistahttp://liveyourdream-emma.blogspot.fi/
Näitä kun kattelee niin tulee niin ikävä joulua <3
VastaaPoista