Heippaheei! Eilen oli ihan huippupäivä! Juhlistettiin siis Ilonan kanssa mun synttäreitä vähän jälkikäteen, koska ei ole löydetty aiemmin sopivaa ajankohtaa mun reissailuiden ja Ilonan työjuttujen&muiden menojen takia. Olitiin aluksi meillä, sain lahjan Ilonalta, joka oli ihana yllätys, jota en osannut odottaa. Sain siis Real Techniquesin neljän siveltimen setin, jotka olen pienessä mielessäni haaveillut joskus ostavani.. Sitten mukana oli pari Breezeriä, joista tykkäilen! Kiitos vielä Ilona ♥
Suunnattiin sitten kauppaan ja ostettiin eväät ja painuttiin kirkkopuistoon. Oli just sopiva keli, kun aurinko ei porottanut ihan täysillä, mut valitettavasti hetkeksi alkoi hieman satamaan, mutta onneksi oltiin varauduttu sateenvarjoilla, joten ei kastuttu! Tsillailtiin puistossa ja höpistiin kaikenmoisia. Kun saatiin tarpeeksemme, lähdettiin takaisin meille laittautumaan. Meikkailtiin, juteltiin, kuunneltiin musiikkia ja hörpittiin juomisia. Suunnattiin sitten valmistuttuamme Bar Passioniin ja juotiin siellä yhdet. Oli ihan kiitettävästi ihmisiä liikkeellä, terassit oli ihan täynnä. Painuttiin sitten vielä yöpalalle mäkkäriin höpisemään ja syömään vähän jotain verensokerien nostamiseksi ja nälän taltuttamiseksi.
Mutta oli kyllä ihan mahtava päivä, kiitos Ilona kaikesta, oot ihana ♥ Nyt tää tyttö lähtee vähän sporttailemaan salille, kun taas keskiviikkona olisi kohteena Kuopio!
Kesäpiknikit on kyllä niin parhautta <3
VastaaPoistaNiin on! :)
PoistaIhan mahtavaa, että sulla on ollut eilen tosi mukavan kuuloinen päivä - ja lahjakin oli mieluisa! :) Piknikit on ihan mielettömän ihania, pitäisi muistaa itsekin ottaa tavaksi vähän useamminkin ottaa syötävää ja painella puistoon tai rannalle nauttimaan päivästä. :)
VastaaPoistaTahdoin Jo - I Already Did
Niinpä, jotenkin sitä aina kesälläkin tullee turvauduttua kahvitteluhetkeen kahvilassa tms, vaikka piknik olisi paljonpaljon kivempi vaihtoehto!
PoistaOnpa ihania ja herkullisia piknik-kuvia! Synttäriohjelmanne kuulosti myöskin oikein mukavalta enkä epäile yhtään, etteikö päivä olisi ollut aivan mahti :-)
VastaaPoistaPäivä oli kyllä ihan yksi kesän parhaista :)
PoistaKesäpiknikit on kyllä parhaita! Ja kivoja kesäisiä kuvia :)
VastaaPoistaNiinhän ne on, kiitos! (=
PoistaNiin kesäisen näköistä, piknikit on kyllä ihania!
VastaaPoistaMulla on muuten blogissa tällä hetkellä kosmetiikka-aiheinen arvonta käynnissä, jos haluat käydä kurkkaamassa :) http://goo.gl/gGvlI8
Käynpä tuon tsekkailemassa! (=
PoistaIhana postaus, ja upeat tytöt! Kiva toi pitsinen paita, musta + pitsi = ♥♥♥! Piknikit on parhautta, varsinkin hyvässä seurassa. Hyvää tätä viikkoa! :-)
VastaaPoistawww.pirstaloitunut.blogspot.fi
Oi kiitos ihanasta kommentista! Oon samaamieltä tuosta pitsipaidasta ja piknikkistä :-)
PoistaOi kaikki näyttää niin hyvältä ja mukavalta! Harmittaa etten oo ite tälle kesää käynyt piknikillä ollenkaan.. ehkä lähden syksypiknikille tässä vielä kun säät sallii :-D
VastaaPoistahttps://jepesdf.blogspot.fi
Lämpimiä päiviä on vielä varasti tulossa, joten kyllä sinä piknikkeilemään ehdit :)
Poista