Pienen kesäisen blogihiljaisuuden jälkeen ajattelin tulla pitkästä aikaa päivittelemään vähän kuulumisia ja fiiliksiä tästä kuluneesta kesästä. Oikeastaan, kun mietin päällisin puolin, niin mun kesä on ollut oikeastaan aika tylsä, muutamia kivoja juttuja lukuunottamatta. Mutta onneksi kesää ja lomaa on vielä edessä, mun kohdalla tuota jälkimmäistä ihan kiitettävän pitkälle (argh), niin toivotaan että kaikkea mukavaa ja muistoihin painuvaa ehtii tapahtumaan.
Mutta keskitytään tässä postauksessa niihin kivoihin juttuihin, joita tässä kesässä on jo ollut, ja mitä tulee vielä olemaan. Ekana juttuna mainitsen tässä reissailun, jota mun kesään on mahtunut, ja mahtuu vielä ihan mukavasti. Olen reissaillut ja kierrellyt tämän kesän aikana muun muassa Oulussa ja Mikkelissä sekä mökillä kotikunnassani ja tulevana intoilun kohteena edessä olisi torstaina tapahtuva loppuviikon Tallinnan reissu, ja kyseisestä reissusta varmasti blogin puolella kuullaan. Matkustus näin kesäaikaan, ihan vaikka vain Suomen sisällä on vaan niin mukavaa!
Perheenlisäystäkin tässä kesän aikana on tapahtunut, kun kotikotiini ilmaantui pikkuinen mittelspitzin pentu Sisu. Pari kertaa tuota koirapoikaa olen nähnyt ja ollaan kyllä jo ihan vanhoja tuttuja. Sisusta blogin puolella kuullaan myöhemmin varmasti enemmän ja lisää, kunhan kotikotona lähtee käymään.
Juhannus meni allekirjoittaneen osalta aika perinteisissä tunnelmissa ja menemisissä; mökkeillen. Vietettiin juhannusta pikkuporukalla, mutta hauskaa meillä ainakin oli. Mummin väsäämät herkulliset ruoat, savusaunomiset illalla ja yöllä, aamu-uinnit, perinteiset kisailut ja pelailut ja pitkään nukkumiset. Koko juhannuksena ei onneksi satanut, mutta sen verran vilutti, että villapaitaa ja villasukkaa oli hyvä pitää päällä muutamaankin otteeseen. Postauksen kuvat on muuten tältä juhannukselta napsittu, parempi julkaista näitä myöhemmin kuin ei milloinkaan!
Viimeisenä muttei vähäisimpänä oon nauttinut vaan siitä olemisesta ja tekemättömyydestä, itseksiään olosta. Siitä ettei aina tarvitse mitään kummempia tehdä. Olen saattanut nukkua paritkin päikkärit päivän aikana, olen kaivanut bullet journalini taas esille, ja alkanut rakentelemaan sinne syksyä, olen lähtenyt musiikit korvilla kävelemään pitkin Harjua, ja miettinyt kuinka onnellinen sitä loppupelistä onkaan, kaiken sattumien, kivojen ja ei-niin-kivojen jälkeen. Toivottavasti näitä hetkiä saan kokea koko loppukesän ajan!
Oii en malta oottaa että kuullaan lisää hauvavauvasta!<3 koirakuume kasvaa varmaan entisestään :)
VastaaPoistaHauvavauvan kuulumisia tosiaan blogin puolelle ilmaantuu kun kotikotona vierailu on tulossa! :)
PoistaIhania nää metsäkukkien kuvat! :) Ja täälläkin odotetaan koiranpentupostauksia! <3
VastaaPoistaItse tykkään kanssa näistä kuvista kovasti! :)
Poista