MUSTIO
Oltiin siis Helsingissä perheen kanssa muutama viikko sitten. Suurinpiirtein vaan nukuttiin siellä ja tehtiin sitten päiväreissuja eri kaupunkeihin. Asuttiin iskän siskon perheen luona, kun he eivät olleet kotona silloin. Käytiin näissä paikoissa yhden päivän aikana! Jotenkin näyttää samoilta nää kuvat, pahoittelut jos joku odotti vähän erilaisempia kuvia..Tuolla Mustion linnassa ja sen puutarhassa käytiin ihan ekana ja varsinkin äiti ihasteli tota puistoa, mullehan se oli taas vaan hyvä kuvauspaikka :D Tajusin kuitenkin vasta nytten, että aika monet kuvat mitä olin ottanut siellä oli ihan sumeita/epätarkkoja..Kiitos manuaalitarkennuksen, jota en selvästikkään hallinnut kun otin noita kuvia aika kiireessä.
FISKARS
Reilussa tunnissa kerkesi kyllä nähdä sentään jotain Fiskarsista :D Ihan vaan käytiin kahvilla, joten ei sitten sen kummemmin tutustuttu tuohon kaupunkiin (?). Jotkut markkinat oli siellä parhaillaan käynnissä. Lähinnä kaikkea antiikkia ja käytettyä tavaraa kojuissa myytiin. Ei mitään kovin mielenkiintoista siis..Vitsi ne pikkuputiikit oli söpöjä! Muttei niistäkään löytynyt ainakaan mitään tarpeellista.
HANKO
Viimeisenä muttei vähäisempänä Hanko! Oikeen hieno kaupunki mutta sielläkään ei keretty kovin kauaa olemaan. No sen siellä kuitenkin huomasi, että aika tuulinen paikka :D Ite en oo tottunut niin kovaan tuuleen (täällä Keski-Suomessa kun asun) niin sitä sitten melkein vain keskittyi siihen, eikä kuvaamiseen. Kuvaaminenki oli hankalaa, haha.
Hui, kun tuli pitkä postaus! Kuitenkin sain vihdoin tän valmiiksi. Eihän näistä reissuista ollutkaan kuin kolme viikkoa aikaa..myönnän oon laiska varsinkin kesällä..No joo palaillaan sitten Tallinnan reissun ja monien kesänaikaisten ostosten kanssa vielä tällä viikolla!
Oi kun kiva näköisia kuvia! :)
VastaaPoistakiitoos :-)
Poista