Huhhuh mä en ees tiiä mistä aloittaisin! Viime postauksesta mun osalta on vierähtänyt taas jonkun aikaa (melkein kolme viikkoa?!) No tässä mä taas oon valmiina kertomassa mitä onkaan taas tapahtunut niinä aikoina kun on ollut vähän hiljaista täällä. Palataan siis heinäkuun alkuun. Olin Porissa yhden yön, kun iskällä oli jotain työjuttuja siellä niin päätettiin sitten lähteä mukaan veljen kanssa. Ihan kiva kaupunki, vaikkakin hieman pieni keskusta ja tekeminen meinasi loppua kesken. Toisaalta sitten Porissa sijaitseva yyteri oli ihan mieletön. Postausta tästä reissusta tulossa!
Sitten olikin jo joutsan joutopäivät, tän kylän suurin tapahtuma kesällä. Ja onhan sinne sitten joka vuosi mentävä tsekkamaaan markkinakojut. Mun joutopäivät meni kavereitten kanssa hauskaa pitämässä. Näihin viime viime viikkoihin on kuulunut myös niitä vähemmän kivoja asioita, jotka on saanut pahan mielen aikaan (enempää en halua kertoa). Pitää vain jatkaa eteenpäin elämässä ja ajatella positiivisesti. Näin mä teen. Mutta koska en halua jakaa murheita täällä vaan kirjoitella kaikesta mukavastai niin jatketaan tässä heinäkuun muistelusta tähän päivään asti! Viikko sitten olin helsingissä perheen kanssa muutaman päivän ja kerettiin tekemään kaikenlaista. Siitäkin aattelin ihan omaa postausta, niin en sitten tässä ala selittelemään sen kummempia.
Yks iso asia on tässä meneillään. Ollaan siis mun kaverin Lauran kanssa ettimässä kämppää jyväskylästä ja vähän meinaa kiire tulla..Haettiin koasilta kaksiota mutta se ei tuu nyt sitten onnistumaan, joten ollaan sitten siirrytty kattelemaan ihan yksityiseltä asuntoja. Tänäänkin ollaan menossa yhtä kämppää kattomaan. En malta oottaa!! Kavereita ja sukulaisia on tullut nähtyä ja aurinkoa otetttu, sekä mökilläkin on tullut oltua. Sellasii mukavia juttuja. Hui kun nää asiat tuli selitettyä hirveeen lyhyesti ja monta asiaa jäi varmasti puuttumaan..
Aattelin vielä jonkinlaista ostospostausta..kun on tullut ostettua kaikenlaista! Päätin sitten ottaa tähän postaukseen mukaan viime vuoden kesän kuvia luonnosta (liian laiska oon ettimään kaikista kesäkuvista ne parhaimmat kuvat). Haluan säästää viimeaikaiset kuvat tuleviin postauksiin! Munkin on vielä pakko hehkuttaa sitä, että teitä on jo se 90!! Ihan huikee ja iso määrä. Ei tässä voi muuta sanoa kun, että kiitos. ♥
Teidän blogissa on ihania kuvia :3
VastaaPoistaKiitoksia! :-)
PoistaVoi ei mitäköhä huonoa sulle on tapahtunut..:( noh tsemppiä joka tapauksessa! Kaikesta selviää <3 :-) Ja ostospostaus kuulostaa hyvältä! :-3
VastaaPoistaforangelseyes.blogspot.fi
Voi kiitos paljon, kaikesta kyl selviää ja pitää vaa mennä eteepäi..!
VastaaPoistatsemppiä sulle! teijän blogi vaikuttaa tosi kivalta, upeita kuvia :)
VastaaPoistakiitoos ! ja kiva kuulla :)
Poista