Eilen oli ensimmäinen kunnollinen hetki, jolloin tuntui aivan keväältä. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat, maa oli kuiva eikä sillä ollut edes niin kylmä istua. Eilinen oli myös sellainen päivä, että mielessä pyöri tuhat ja yksi asiaa, kivoja ja ei niin kivoja juttuja, ja mun oli vaan totaalinen pakko lähteä ulos vähän hengittelemään raitista ilmaa ja selvittelemään vähän mun ajatuksia muutenkin kuin kirjoittamalla. Ajattelin, että nyt pitkästä aikaa, Joutsassa ollessani mun täytyy käydä "uikilla", paikallisella uimarannalla katselemassa ja istuskelemassa.
Onneksi lähdin, sillä se keväinen olo ja fiilis oli ihan uskomaton, ja sain jotenkin ihan uutta energiaa loppuiltaan. Kaikista suurin harmi iski kuitenkin kuvausvarustuksen ollessa hyvin heikko, mutta toivon, että näistä puhelinkuvista edes jotenkin ilmenee se lämpö ja keväisyys, sekä se hymyilevä olo mikä mulle syntyi tollaisesta niinkin yksikertaisesta asiasta. Onkin niin omituista, miten pienestä ihmisen saakin iloiseksi ja onnelliseksi. Aurinkoista viikonalkua jokaiselle!
Ihanaa, että kevät on alkanut ja kohta vihertää oikein kunnolla ja viihtyy pitkästä aikaa ulkonakin :-)
VastaaPoistahttp://emmikristiinan.blogspot.fi/
Oon ihan samaa mieltä sun kanssasi! (:
PoistaKevätfiilikset ovat niin ihania! Kuulostaa ihanalta tuo hetki, joskus sitä vain tarttee lähtee ulos raittiiseen ilmaan ja selvittelemään päätä. Taidampa itsekkin illemalla lähteä tekeemään samoin.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa sulle Heidi<3
Pään selvittely raittiissa ilmassa, ja varsinkin jos on oiken kaunista ja raikasta, on niin huippua! :) ihania loppuviikonpäiviä Harriet ♥
Poista