Heippahei! Jos vihdoin korkattaisiin tätä vuotta kunnolla myös täällä blogin puolella. Käydään läpi vähän mun kuulumisia ja mitä kaikkea tässä joulukuun lopun ja tammikuun alun välissä on oikeen ollut ja tapahtunut, aika paljon kaikkea!
Yritin vähän aikajärjestykseen iskeä näitä kuvia, jotta suunnillen tässä olisi joku järjenhiven! Mutta joulukuussa sain sellaisen tilanteen itselleni että mun olisi muutettava mahdollisimman pian omasta kodistani pois. No pieni paniikki ja kiirehän siinä iski, mtutta onnellinen lopputulos, nyt asustellan ihan yksin mun pienenpienessä tilaihmeessä, ihan huikeella sijainnilla ja aivan yltiöihanassa asunnossa. Kunhan kaikki huonekalut saa kotiutettua niin sitten blogin puolellekkin pientä sneak peakkia tästä kotikolosta!
Toinen huikee huippujuttu joulukuulle, oli valmistuminen kera hyvien arvosanojen ja yllättävän stipendin! Nyt sekin koulu on käyty, olen ammattipätevä ja valmis niihin hommiin jota varten tuo kolme ja puolivuotta tuli opiskeltua. Huippufiilis tuoltakin osalta kyllä.
Sitten kohti vuoden vikaa päivää (ja treeniä!). Uusivuosi vaihtui minulle erilaisissa kuvioissa, mutta suurimmaksi osaksi vuosi vaihtui ihan mukavasti. Sanottava kyllä, että vahva meikki, irtoripset, piilarit ja kuohkeat kiharat tekee kyllä muutosta tähän likkaan! Aivan eri näköinen noissa kuvissa!
Pieni paluu työssäoppimiseen. Mun on pakko jakaa teille tämä aivan ihanan ihana piirustus, jonka viimeisenä harkkapäivänä sain eräältä ekaluokkalaiselta pojalta, jota olen ohjannut! Mulla tuli tippalinssiin tästä kuvasta ihan, niin hellyttävää. Tässä tokassa kuvassa hieman lisää opiskeukuvioita! Oon nyt rohkaistunut, ja ottanut kokeiluun avoimen yliopiston kursseja, joita tässä työttömyyspäivinä nyt tekee ja kattelee, ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa!
Muutamat ihanat talviset maisemat ja tää kerrankin oikeesti onnellinen punahuuli. Jotenkin tuntuu että kaikki rullaa kerrankin, semmosia hyviä juttuja tapahtuu, eikä kokoajan sada jotain ruskeeta ja epämiellyttävää niskaan. Kelpaa kyllä välillä näinkin päin :)
Pst, mitä mieltä uudesta ulkoasusta?
tällaset kuulumispostaukset on kivoja ja ulkoasu on ihana :)
VastaaPoistaKiitti paljon :)
PoistaKiva kuulla, että sulla menee hyvin ja oot onnellinen! Ihana tämä uusi ulkoasu myös, kivan erilainen ja raikas :)
VastaaPoistaJoo, kerrankin aidosti sellanen fiilis, niin nauttii kyllä :)
PoistaPaljon ihania ja kivoja juttuja <3
VastaaPoistaNiin on kyllä semmosia nyt ollut :)
Poista