Pienisuuri-muutokseni kuvina ja ajatuksina

Mulle iski tänään yhden suosikki-ihmiseni kanssa lounaalla ollessa tänään huippu idea, mistä kirjoittaa. Puhuttiin ihan yleisesti vaan liikunnasta ja hyvinvoinnista, ja muutoksista, mitä ne aiheuttaa. Tämä ihana ystäväni kertoi minulle miten energinen ja hyvinvoivan oloinen musta on tullut, ja miten hyviä fiiliksiä se aiheuttaa, kun mulla on niin suuri treeni-into. 

Me nähdään tämän ystävän kanssa hyvin usein, ja nämä näkyvät muutokset eivät siis ole aina niin silmään pistäviä, joten päätettiin siinä kahvien ja salaatin äärellä kaivaa itsestämme vanhoja kuvia, ja verrata miten ollaan muututtu. Postauksessa olevat vanhat kuvat ovat siis kesältä 2016 ja uusimmat tältä tammikuulta. 

Mä itse tajusin tänään, kuinka paljon olen edistynyt tässä omassa pienessäsuuressaprojektissa. Vertasin kesän 2016 Heidiä ja tammikuun 2018 Heidiä. Mussa on tapahtunut ihan hirveästi, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Tottakai oon pohjimmiltani edelleen se iloinen, empaattinen ja ystävällinen nuori nainen, mutta oon oppinut arvostamaan itseäni ja tekemisiä niin paljon enemmän. Oon oppinut olemaan just sellainen, kun mä itse haluan olla, enkä anna muiden sanomisten tai tekemisten vaikuttaa siihen, mitä mä itse oikeasti haluan tehdä tai olla. 

Vuonna 2016 mä olin todella epävarma, hyvin itsekriittinen ja hyvin epätietoinen itsestäni. Mutta nyt kun mietin, niin noista oloista ollaan päästy ihan hirveästi eteenpäin. Toki epävarmuutta ja itsekritiikkiä löytyy, joskus vähän liikaakin, mutta suurimmaksi osaksi nämä piirteet eivät edes näy, eivätkä ne vaikuta mun tekemiseen ja menemiseen, niinkuin ennen. 

Joskus mua on pelottanut ja ahdistanut kävellä yksin kaupungilla, koska olen kokenut olevani ruma, vastenmielinen ja iljettävä, ja tuntenut, että joka ikinen vastaantuleva ihminen kiinnittää huomiota juuri minuun ja ajattelee yhtä negatiivisesti, kun minä itsestäni tuolloin ajattelin. 

Kuulostaa tosi kliseeltä, mutta jotenkin sitä vaan ajan kanssa on päässyt itsensä kanssa sinuiksi, toki se itseä miellyttävä ulkoinen muutos on aiheuttanut sitä varmuutta ja tsempannut tosi paljon, mutta isoin muutos on tapahtunut tuolla korvien välissä. Ja se on hyvä se!

Tätä tekstiä kirjoittaessa tunnen jotenkin hyvin outoja fiiliksiä, samalla iskee sellainen itku ja ahdistus, että ansaitsenko mä oikeasti olla näin iloinen ja tyytyväinen, mutta samalla sellainen itku ja onnellisuus, että ei hitto, mä oon onnistunut hyvin! Ristiriitaisia oloja siis, mutta pääosin vaan niitä positiivisia <3

"Olen vihdoinkin käsittänyt sen Mä oon fiksu ja kivannäköinen Kaiken hyvän todellakin ansaitsen Mitä tielleni sattuu Helppo muista on kyllä välittää Mut itteänikin mun täytyy silittää Lupaan täst edes aina yrittää Itserakkausjuttuu"

Mariska - Itserakkausjuttuu