Heipäheiii 😊
Olin perjantaina mun psykiatrian polityöntekijän kanssa juttusilla, ja keskusteltiin siinä sitten jonkinverran muunmuassa mun minäkuvasta, itsensä arvostamisesta sekä naiseudesta ja minuudesta. Tämä mun polityöntekijä sitten kysyi multa, että mistä asioista mä välitän itsessäni eniten ja mitkä piirteet on mussa itsessä omasta mielestäni kaikista tärkeimpiä ja mitä arvostan. Mä pysähdyin miettimään eilen ja tänään tätä seikkaa uudelleen, eilen selatessani vuosi sitten napattuja selfieitä ja peilikuvia, tänään miettien mun luonnetta, millainen mä oikeesti olen, enkä mitä haluaisin olla ja toimin sitä myöten.
Mulle on monesti sanottu, että mun luonne on kultaa. Moni on sanonut, että ne arvostaa sitä, millainen luonne mulla on. Mä en jotenkin ole sillä hetkellä osannut avostaa tuota kyseistä kommenttia, sillä tavalla kuin sitä kuuluisi arvostaa. Mä olen sopivan huolehtiva, eloisa, sanavalmis, kohtelias ja empatiakykyinen ja ne piirteet musta on useimmiten aina pinnalla kun kohtaan ihmisiä, ja musta saadaan tietty kuva.
Mä haluaisin olla porukassa enemmän sosiaalinen ja uskalias heittämään niitä jutuja, mitä pystyn puhumaan vaikkapa kahden kesken. Mä haluaisin osata olla pilkuntarkkaan siisti, haluaisin olla taiteellinen, ja mitä näitä nyt on. Mutta mä en ole, ja tavallaan se on aika jees.
Se, mitä mä tuolla edellisllä kappaleella hain takaa, oli, että jos mä muuttuisin siltä osin, mitä mä haluaisin olla, mun luonne muuttuisi. En olisi enää "söpöllä tavalla ujo", mahdollisesti mun kuuntelutaito heikentyisi, tietynlainen "hälläväliäasenne"/spontaanius katoaisi, jos olisin pilkuntarkkaan-ihminen. Tää oli ehkä tärkein pointti, mitä mä ymmärsin tuolloin perjantaina.
Oon ollut aina tosi kriittinen itsestäni, etenkin ulkonäöllisesti. Mun on tosi vaikea arvostaa sitä mitä mä oon, ja millaiseksi oon tullut, ja siksipä mulle esitetty kysymys "mitä piirteitä arvostan itsessäni ulkonäöllisesti" olikin aika vaikea. Aloin heti miettimään, että mitä jos kehun itseä liikaa tai turhasta, tai mitä jos en keksi mitään hyvää. Mutta kyllähän niitä löytyi, sitten kun alkoi rohkeasti ajattelemaan.
Arvostan itsessäni ulkonäöllisesti mun kasvonpiirteitä, etenkin silmiä, pientä nenää ja suuta. Pitkät kintut ja pituuteni ylipäätään on sellainen, mistä oon aina itsessäni tykännyt. Paksu tukka ja hyväkuntoiset hampaat on kanssa mitä arvostan.
Mun mielestä ihmiset ajattelee liian harvoin ja vähän, mitä hyvää ja arvokasta meissä jokaisessa on. Etenkin silloin se tuntuu todella hankalalta, jos sitä ei tule tehtyä ollenkaan, ja yhtäkiä pitäisi mainita asioita, mistä pitää itsessään. Mutta mä toivon että just sä miettisit nyt mitä hyviä juttuja sussa on ulkoisesti ja sisäisesti, ja arvostat niitä ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, olithan asiallinen?