Vuosi 2016 alkaa lähentyä loppuaan ja blogin luonnoksiin onkin ilmestynyt muutama postaus liittyen tähän vuoteen 2016 ja pari myös ensivuoteen liittyen! Tänä vuonna postauksia on ilmestynyt blogiin tällähetkellä pyöreät 70, ja tässä niistä seitsemästäkymmenestä postauksesta neljä, jotka ovat eniten katselukertoja teiltä keränneet!
1. Tämän joulun paketit (25.12.2016)
Tämä yllätti kovasti, niin uuden uusi teksti, mutta silti saanut eniten katselemuksia, huippua! Postauksessa esittelen saamiani lahjoja.
2. Kuusi Netflix-suosikkia (21.8.2016)
Tässä postauksessa esittelin kuusi sen hetkistä Netflix-suosikkia, ja kyseisestä postauksesta olette tykänneet. Olisikohan aika päivitetylle versiolle aiheesta?
3. Syyshaaveiluita (28.8.2016)
Kolmanneksi suosituimmassa postauksessa kerroin hieman syysvaatehaaveiluistani! Ja näin jälkikäteen vinkattuna, kyseisestä haavelistasta tuli ostettua miltei jokaisentyyppinen haave..
4. Asioita, joita haluan tehdä ennen kuolemaa (9.7.2016)
Tää on ehkäpä mun suosikkipostaus koko blogihistoriassani. Ja samat haaveet on vieläkin voimassa, paitsi tuohon ammatinvalintaan on pientä muutoshaavetta tullut.. aiheesta lisää tulossa!
Ootteko te käyneet tsekkailemassa edelliset postaukset? Mikä tämän vuoden postauksistani (tai miksei aiemmistakin) on sun suosikki?
Hyvä postaus! Ajattelin itsekin tehdä tällaisen samanlaisen, mutta päädynkin tekemään huomenna ihan pelkän videon blogini puolelle ;D Mun ehdoton lempparipostaus sulta on just tuo ''Asioita, joita haluan tehdä ennen kuolemaa''.
VastaaPoistaHyvää alkavaa vuotta sinulle! :)
http://misslittlemarie.blogspot.fi/
Kiitos mielipiteestäsi ja hyvää uutta ja tulevaa vuotta :)
PoistaMä tein kans just tällasen postauksen ^^ Tosi ihania noi sun neljä suosituinta postausta, ja etenkin "Asioita, joita haluan tehdä ennen kuolemaa" on huippu! :)
VastaaPoista♥: Linda / Revontulipalo
Ohhoh, nousipas nopeasti joululahjapostaus listan kärkeen! :D Tuo asioita, joita haluan tehdä ennen kuolemaa on mun mielestä ihan huippu!
VastaaPoistaNo niinpä! Ihmettelyä!
Poista